Koska olen kaikkitietävä ja kaukaa viisas, raotan teille mystistä tietämyksen verhoani niin, että täydellisen paikkansapitävät ja absoluuttisena, miltei biblisenä totuutena pidettävät mielipiteeni ulottuvat myös suomalaisiin radiokanaviin.

Radiomastot tulisi tuhota. Niiden avulla leviää auto- ja kotivastaanottimiin mitä sietämättömintä renkutusta, tekopirteyttä ja ärsyttäviä mainoksia. Uutisia sieltä onneksi joskus tulee, parilta kanavalta jopa sellaisia, joiden aiheet ovat oikeasti merkittäviä, toisin kuin Ilkka Kanervan tekstiviestit. Mutta jos lähestymme uhkaavan varjon lailla Radio Novaa ja NRJ:tä, on luvassa pahaa jälkeä. Kyseisten kanavien toimittajat ovat harmaata massaa, sieluttomia ja kasvottomia ääniä eetterissä jotka voivat vaihtua viikoittain ilman että kukaan huomaa mitään. Kaikki nimittäin soittavat täysin samoja kappaleita (mm. Lauri Tähkää, joka todennäköisesti tulee joskus saamaan oman blogimerkintänsäkin), omaavat samanlaisen, ärsyttävän nasaalin puheäänen, naurahtelevat väliin omille jutuilleen ja ovat niin saatanan iloisia kaikessa pirteydessään. Sitten vaihteeksi taas jokin hyvä biisi joka soi muutenkin jatkuvasti, niin saadaan kuuntelijoita omalle ohjelmalle.

Eivätkö toimittajat kuuntele toistensa ohjelmia? Ei kyllä voi moittia. Vuoron vaihtuessa sama soittolista lähtee pyörimään eri järjestyksessä, jokaisesta povataan kaikkien aikojen hittiä, sillä onhan tuo infernaalinen renkutus soinut jo viikon ajan. Kuka vittu ne kappaleet päättää, häh? Joku suomalainen, väkisin julkimoksi tehty tv-tuttu on levyttänyt keskinkertaisen veisun jonka joku muu on säveltänyt, ja saa helvetisti radiosoittoa kappaleelleen juuri siksi että sattuu olemaan jonkun TV-ohjelmassa väsätyn tyttöbändin viimeinen mohikaani. Sama biisi pyörii myös muilla radiokanavilla ja MTV:llä, iltaisin kapakoissa. Kukaan ei tuolta tilulilulta välty, eikä kukaan ole koskaan sanonut kappaleen olevan hyvä, siitä on vain luotu sellainen illuusio jatkuvalla radiosoitolla! Sama toistuu lähes jokaisella radiokanavalla, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, kuten YleX:n vaihtoehtoiset, keskiyöllä lähetettävät ohjelmat tai Jone Nikula Radio Rockilla. Silläkin miehellä vituttaa usein.

Ja minkä takia täytyy huutaa siellä radiossa? Uskon useimmissa vastaanottimissa olevan äänenvoimakkuuden säätönamikka, jonka avulla jokainen voi määrittää sen itselle sopivan voimakkuuden. Vaan silti se NRJ:n Mari-Jukka Dietrich Puhelinkoppi huutaa sillä nasaalillaan kuinka mahtavaa on, kun Lauri Tähkä palkittiin taas tuosta uutterasta työstään, suuri saavutus noin nuorelta orkesterilta (todellisuudessa ryhmä on soittanut jo 20 vuotta, olen lehteni lukenut, toisin kuin NRJ:n toimittajat)! Jos studiossa on joku haastateltava, esimerkiksi raskaan metallimusiikin lippulaiva Lovex, tuo kolmikymppinen teinityttö kastelee housunsa ja huutaa särkyneellä äänellään loputonta kiihkoaan haastateltavien puheen päälle. Ei sillä että herrojen puheessa mitään kummoisempaa sisältöä olisikaan. Kaikenkaikkiaan Mari-Jukan ohjelmasta jää hermostunut olo ja lievä ahdistus.

NRJ, jos ette saa ohjelmistanne mielenkiintoisia ilman spiidillä täyteenpumpattuja juontajia, jättäkää ne tekemättä. Sama pätee myös muihin kanaviin, tosin huomattavasti lievempänä. Ampukaa sisällöntuottaja, ladatkaa torrenttina 100 gigatavua satunnaista musiikkia ohjelmapäällikön tietokoneelle ja laittakaa mylly pyörimään. Välillä voisi tulla uutisia. Näin antaisitte valtavirrassa kelluville kuolleille kaloille uuden mahdollisuuden tutustua muuhunkin musiikkiin. Saattaisipa joku saada jopa sisältöä elämälleen. Teloittakaa juontajat ja ottakaa tilalle Arvi Lind. Lopuksi voisitte mennä oikeisiin töihin. Pienin teoin parantaisitte huomattavasti arkeani. Kiitos. En minäkään syöksy väkisin teidän näyttöpäätteisiinne blogini kera.