Mietinpä tässä taannoin katsottuani vajaan jakson verran erästä keskiajalle sijoittuvaa kuningasdraamaa, millaista olisi ollut olla jonkin pienen alueen kuningas tai edes herttua/joku muu iso mutta turha herra.

Vitutti katsoa kyseisestä ohjelmasta, kuinka katolinen kirkko tuppasi määräilemään kuninkaan toimia, eikä tämä saanut kuksia ja ryypätä mielensä mukaan. Toisin olisi minun laitani; joka sunnuntai kirkonkellojen lyödessä nousisin linnani korkeimpaan torniin (ei muuten olisi kovin korkea, hirveä akrofobia) ja näyttäisin kirkonmiehille karvaista, kerettiläistä persettäni. Luonnollisesti olisin jo tätä ennen agitoinut itselleni rumia ja helvetin suuria kavereita minua puolustamaan noilta tympeiltä piispoilta, heillä kun sattui olemaan taipumusta latvakarsintoihin. Näin saisin tyydytettyä luontaisen haluni herättää pahennusta etenkin uskonnollisissa piireissä, katolisen kirkon ollessa listani kärkipäässä. Tekopyhempää laitosta saa hakea.

Sekin vitutti kun ohjelman kunkku käyttäytyi jäykästi ja muistutti letkeimmilläänkin Paavo Lipposta. Tuota paskantärkeää keikaria kaikki sitten nöyristelivät ja pokkuroivat ad nauseam. Itse käskisin kaikkien nöyristelijöiden käyttäytyä rennommin tai painua vittuun ennenkuin tippuu päitä. Ärsyttää sellainen perseennuolenta. Ainoat asiamiehet henkilökunnassani olisivat varainhoitaja ja diplomaatti. Ei iske köyhyys eikä tule kylillä pahasti turpaan. Muuten hengailisin kaikenlaisien heittiöiden ja kylähullujen kanssa, kasvattaisimme pitkät tukat, pukeutuisimme turkisviittoihin ja takorautaan sametin ja kullan sijaan ja rellestäisimme päivät joko linnassani tai kylillä. Koska minua ei mikään henkiolento kyttäisi, voisin aivan hyvin jyystää kaikkea millä on pulssi, olisi nimittäin ihan takuulla rennolla ruhtinaalla enemmän vientiä kuin sisäsiittoisella snobipennulla, joka saa elämässään yhden sukupuolikontaktin ja joutuu vielä viemään kyseisen kantturan vihille.

Siellä minä siis pyörisin kännissä renttujen seuralaisteni kanssa humalaisten ja auliiden naisten roikkuessa karhunnahkaviitassani. Välillä koputtelisin jonkun yhtä ylhäisen herran oveen ja karjuisin porttikongissa "Terve Kalle! Otetaanko tänään kunnolla keittoa?! Eiku joo, sullahan on se joku vitun paasto ja huomenna työpäivä. No, ei voi mitään, otan itse, moro!" Koska aateliset toverini olisivat niin perkeleen kiireisiä nuollessaan paavin persläpeä, lähtisin ratsastelemaan ympäriinsä tolkuttomassa humalassa ja ammuskelemaan jousella kaiken maailman jäniksiä ja peuroja ihan vaan huvikseni. Totta kai ne syötäisiin, mutta eipä ole minun ongelmani. Välillä tapeltaisiin naapuriruhtinaan kannattajien kanssa, tai ainakin keskenään, jottei tylsyys iske ja kunto pääse rapistumaan. Viimeinen vilaus minusta näkyisi kun räkänä roikkuva herttua Thurisas pomppisi villisti laukkaavan hevosen selässä kohti syrjäisää linnaansa vähintään yhtä juopuneiden seuralaistensa kanssa. Saisin varmasti vielä toosaakin, mutta olisin jo liian kännissä, joten örähdän väsyneenä ja nukahdan pylvässänkyyni amazoninaisten kiehnätessä harmissaan lihaksikkaan ja ihan helvetin seksikkään vartaloni ympärillä.

 Unessa näkisin kuvan tulevaisuudesta, jossa joku äärimmäisen turha jätkä nimeltä Bam Margera kopioi elämääni ja tienaa sillä vielä rutosti rahaa.