Eipä ole tullut aikoihin kirjoiteltua, lähinnä siviilielämän kiireiden vuoksi. Niin, elämän. Kuulostaako tutulta, te Facebook- ja Twitter-niljakkeet, joilla ei ole parempaa tekemistä kuin notkua mukasosiaalisen median hämyisissä nurkissa? No, tällä kertaa en ryhtynyt kuitenkaan vittuilemaan teille, vaan tarkoituksenani oli ihmetellä erästä kädellislajia, nimittäin savolaisia. Tähän minut innosti eräs eittämättä niin psykologisesti kuin fyysisestikin merkillinen yksilö, johon tutustuin Jumalan vuonna 2008.

Savolainen ei ole kuin me muut. Olennon tunnistaa pälyilevästä häkkieläimen katseesta, ikään kuin se etsisi heikkoa kohtaa johon tarttua matkalla vapauteen. Verbaalinen väkivalta on silmitöntä, jos käännät selkäsi sielua janoavalle savolaiselle. Vieraisiin pöytiin huutelu on tälle nisäkkäälle/nilviäiselle suurinta, sairasta tyydytystä, eikä se pelkää julkista häpeää tai pahennuksen herättämistä. Enemmän nautintoa tuo sairas mieli saa, jos saattaa uhrinsa edellämainittuihin tilanteisiin.

Savolainen saattaa (väittämän mukaan) sulkeutua kuoreensa, mitä kyllä pidän varsin epätodennäköisenä. Yritähän työntää lenkkimakkara korvakäytävääsi niin saat melko realistisen käsityksen siitä, mitä fallisiin mittoihin pullistunut savolaisego kohtaa pyrkiessään umpikieroon kuoreensa. Pöydän alta hupun takaa pilkistää kuitenkin aina nenänpää ja huutelu alkaa kenties vaimeampana "väy väy väy" -tyylisenä, kunnes se saavuttaa mielipuolisen mekastuksen rajat ja aiheuttaa lopulta kuulijoiden menehtymisen järjen köyhyyteen.

Taannoin tein kauppaa savolaisyksilön kanssa tämän kahden bändin demolevyistä. Rahaa en luvannut, vaan tarjosin olutta. Pitkät tovit neuvottelimme, jolloin tyydyin kivenkovana bisnesmiehenä sopimukseen kahdesta eurosta ja kahdesta oluesta, lähtöhinnan ollessa neljä euroa. Vieläkin minulla on vahva tunne, että minua kusetettiin. Lisäksi koin vielä keskivertoa rankempaa vittuilua, mikä lähestyi jo omaa tasoani. Jos sama taso olisi saavutettu, olisi paikalleni mitä luultavimmin ilmestynyt musta aukko tai ainakin tyhjiö. Onnekseni kohtaamani savolainen oli suopea ja salli minun olla olemassa. Vain hänen (ja välillisesti myös minun) armostaan fysiikan lait pätevät vielä tätä lukiessasi, etkä muutu spontaanisti eksoplasmaksi.

Mutta palataanpa kirjoitukseni kirvoittajaan, tuohon savolaisuuden uudisraivaajaan sekä mielipuolisuuden muusaan. Kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana olen kyseenalaistanut hänen mielenterveytensä, sukupuolensa, suhtautumisensa alkoholiin, alkuperänsä (ei vain Suomen tai Telluksen sisällä) ja jopa olemassaolonsa. Onko hän vain mielikuvitukseni tuotetta, jakomielitautisen humanistin harhakuva? Entäpä jos olenkin itse varsin vailla järkeä?

Oli miten oli, savolaisen toiminta ei ole millään tavalla hyväksyttävää eikä järkeenkäypää. Siksipä pidänkin heistä niin kovin. Haluankin kiittää nöyrästi nimettömänä pysyvää savolaisnilviäistä joka on mm. saanut minut pelkäämään kiipeilyvaljaissa paskat housuissa, lyönyt erinäisillä esineillä ja saanut jopa minut tuntemaan häpeää julkisella paikalla. Teet arvokasta työtä.

Tämä oli Thurisaksen tribuutti eräälle savolaisyksilölle, elokuvaoikeudet myyty Markus Selinille ja levyä tuottaa jo Sony BMG. Seuraavassa tekstissä vittuillaan taas enemmän.