Heheh, iltaa, te arvottomat internetsukupolven lattaotsat. Ei aikoihin kirjoiteltukaan, Roihun viedessä suuren osan ajastani. Tässäpä kuitenkin painokelvotonta materiaalia jonka voin hyvällä mielellä työntää tiedon valtatien ahteriin tänne Vuodatukseen.

Takaisin otsikkoon, eli viime aikojen uutisotsikoihin; niin helvetin kivaa on Jerusalemissa että siitä pitää perkele meillekin ilmoittaa. Ollakseni mahdollisimman puolueeton ja yhtälailla kusipää molempia osapuolia kohtaan, käytän heistä arvokkaita nimityksiä "jutkut" ja "rättipäät". Nämä veijarit tykkäävät poksautella toisiaan hevonkuuseen jonkin kivikasan takia, joka jutkujen mielestä kuuluu heille jonkin vitun paperinpalan perusteella, jonka joku ihminen on kännipäissään raapustellut ja jonka urbaanit legendat ovat kasvattaneet jumalan sanaksi. Rättipäät puolestaan pitävät aluetta heille kuuluvana, sillä he ovat köllötelleet siellä jo tovin, joskin sinne aikanaan väkivalloin työntyivät.

Täällä kotimaassamme mukavalistuneet ja ihanan erilaiset nuoret, kaiken vastustajat ja helvetin hipit, eli Vasemmistonuoret tukevat suu vaahdossa rättipäitä, kun taas jutkujen puolta pitävät hihhulit, nuo viehättävät puritaanit, jotka käyttävät ristiä nuijana lyödäkseen sillä kerettiläisiä päähän, ja perustelevat jutkujen kannan samalla kirjalla, joka perustelee jutkujen kannan, jonka mukaan jutkut kuitenkin ovat maailman ja etenkin kristittyjen perivihollisia. Vasemmistonuoret ovat luonnollisesti homomyönteisiä, mitä valitettavasti rättipäät eivät ole, mutta pääasia on olla erilainen kuin valtaväestö. Järjellä tässä nyt ei ole jalansijaa ollutkaan.

Tämän kaiken taustaideani oli, että mitä vitun järkeä tässä taas on? Me suomalaiset, jotka asumme helvetin kaukana tuosta kivisestä perslävestä, emme tunnusta kumpaakaan uskoa, ja joilla ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä koko perkeleen asian kanssa, tappelemme keskenämme noiden jutkujen ja rättipäiden lailla ja täytämme uutislähetyksemme ja tätä nykyä myös mainostaukomme tuolla pikkupoikien paukuttelulla! Joku maailmanparantajapelle vinkuu minulta, opiskelevalta, nälkäpalkkaiselta kolumnistilta niin kutsutun laman alla rahaa näiden apinoiden "siviiliuhrien" auttamiseen! Jos kyseessä vielä on kirkon ulkomaanapu, ei ole epäilystä kummalle ne sentit oikein lipuvat, jos ylipäätään lipuvat. Jos vastaani tulee kaduilla joku samaan tarkoitukseen kerjäävä rääpäle, kysyn takuulla, meneväthän rahani takuuvarmasti ja lyhentämättöminä aseisiin ja räjähteisiin ihan molemmille.

Aivan. Voi vittu, loppuisi se saatanan räpistely siellä murikoiden keskellä kun kunnolla tuettaisiin molempia mulkeroita. Uutisissa sanotaan totisena, kuinka kyseisen alueen "sodassa" on viikon ajalla kuollut jopa sata. Mikä vitun sota? Häh? Suomen sotiessa sama määrä kuoli kahdessa tunnissa! Voi vitun ikenet ja kyrpien kynnet! Annetaan loputtomasti aseita ja katsotaan onko vellihousuissa miestä tappaa kansakuntaa loputtomiin! Ja ne "siviiliuhrit" vielä. Surkutellaan, kuinka siviiliväestö kärsii taas, ties monettako vuosikymmentä. Voin kertoa, että ei se ammuttu heppu lisäänny, eikä marttyyrit keskenään lapsia tee, ne ovat niitä rakkaita siviilejänne jotka jatkavat tuota loputonta paskanjauhannan ja mukasodan kierrettä! Tänne perkele se AK47 ja lentolippu sinne teatterialueelle, näytetään sotimiskyvyttömille mallia!

Vittu että taas vituttaa, nyt en säästele voimasanoja.

Niin on joskus joku viisas mies maailmaa vihannut, että totesi "positiivisuus on perseestä". Mitäpä tuohon mitään lisäämään, näinhän se juuri on. Sallinette minun kuitenkin valaista, miksi näin on.

Aamuna, jona kahvinkeitin syttyy palamaan, koirasi on tappanut mummosi ja yhtyy tähän paraikaa olohuoneessa, vaimo on jättänyt ja vienyt auton, lapsilla on sikotauti ja kengässäkin on kivi, se yltiöpositiivinen ja saatanan ärsyttävä piripää työpaikallasi on jo vähällä tuottaa keskiaukeamajutun Alibiin pelkällä olemassaolollaan. Kun mielesi tekisi rauhassa imeytyä epätoivon loputtomaan kuiluun ja rypeä itseinhossa, tuo ihmisen irvikuva kuvittelee kieroutuneessa mielessään sinun kaipaavan hänen piristävää seuraansa. Mikään ei ole niin saatanan ärsyttävää kuin ylipirteä klovni päivästä toiseen. Ja mikä saatana siihen on syynä, ellei kaveri tosiaan vedä joitain hassunappeja? Ei todellakaan ole mitään järjellistä syytä olla jatkuvasti niin vitun onnellinen! Kyseinen käyttäytyminen sitäpaitsi ärsyttää ja masentaa muita ihmisiä entisestään, joten toivonkin sieluni mustasta syvyydestä että pelleen iskisi virtapiikki ja sylttäisi koko paska.

Ja sitten ovat nämä jehovalaiset. Siinä on poppoo joka on niin positiivista että voin pahoin. Hymyillään joka vitun puhelinpylväälle ja koko kansan vittupäälle vaikka se juuri söisi siskosi maksaa siskon vielä koristessa verinen hymy kasvoillaan. Ei vittu, herätkää itse saatanan kekkulit! Seuraavan kerran näet sen ruttuisen paska-aviisisi röntgenkuvassasi! Hyytyy se hymy kun itse herra Thurisas juoksuttaa sinua pitkin peltoja vesurin kanssa. Kevyesti nousee jalka kun on mieli niin positiivinen!

Ja mitä hauskaa on positiivisuudessa jos se näkyy HIV-testin tuloksissa?

Positiiviset ihmiset ovat lähes sataprosenttisesti aineissa, hippejä tai kultalusikka peräsuolessa syntyneitä pumpulihinttareita joille kaikki on sikiöstä asti tehty mahdollisimman helpoksi. Oikeasti elämää nähnyt ja kokenut, valveutunut ihminen ei voi millään vitun ilveellä olla positiivinen kaiken aikaa. Päivän jos lukee uutisia niin väkisinkin alkaa vituttaa. Onhan se jo julmaa olla niin perkeleen positiivinen; "jaahas, Kiinassa maanjäristys, tuolla vallankumous, sinilevä rehottaa, kirvesmurha Kainuussa, heh heh".

Menkää itseenne, irstaat hipit.

Mietinpä tässä taannoin katsottuani vajaan jakson verran erästä keskiajalle sijoittuvaa kuningasdraamaa, millaista olisi ollut olla jonkin pienen alueen kuningas tai edes herttua/joku muu iso mutta turha herra.

Vitutti katsoa kyseisestä ohjelmasta, kuinka katolinen kirkko tuppasi määräilemään kuninkaan toimia, eikä tämä saanut kuksia ja ryypätä mielensä mukaan. Toisin olisi minun laitani; joka sunnuntai kirkonkellojen lyödessä nousisin linnani korkeimpaan torniin (ei muuten olisi kovin korkea, hirveä akrofobia) ja näyttäisin kirkonmiehille karvaista, kerettiläistä persettäni. Luonnollisesti olisin jo tätä ennen agitoinut itselleni rumia ja helvetin suuria kavereita minua puolustamaan noilta tympeiltä piispoilta, heillä kun sattui olemaan taipumusta latvakarsintoihin. Näin saisin tyydytettyä luontaisen haluni herättää pahennusta etenkin uskonnollisissa piireissä, katolisen kirkon ollessa listani kärkipäässä. Tekopyhempää laitosta saa hakea.

Sekin vitutti kun ohjelman kunkku käyttäytyi jäykästi ja muistutti letkeimmilläänkin Paavo Lipposta. Tuota paskantärkeää keikaria kaikki sitten nöyristelivät ja pokkuroivat ad nauseam. Itse käskisin kaikkien nöyristelijöiden käyttäytyä rennommin tai painua vittuun ennenkuin tippuu päitä. Ärsyttää sellainen perseennuolenta. Ainoat asiamiehet henkilökunnassani olisivat varainhoitaja ja diplomaatti. Ei iske köyhyys eikä tule kylillä pahasti turpaan. Muuten hengailisin kaikenlaisien heittiöiden ja kylähullujen kanssa, kasvattaisimme pitkät tukat, pukeutuisimme turkisviittoihin ja takorautaan sametin ja kullan sijaan ja rellestäisimme päivät joko linnassani tai kylillä. Koska minua ei mikään henkiolento kyttäisi, voisin aivan hyvin jyystää kaikkea millä on pulssi, olisi nimittäin ihan takuulla rennolla ruhtinaalla enemmän vientiä kuin sisäsiittoisella snobipennulla, joka saa elämässään yhden sukupuolikontaktin ja joutuu vielä viemään kyseisen kantturan vihille.

Siellä minä siis pyörisin kännissä renttujen seuralaisteni kanssa humalaisten ja auliiden naisten roikkuessa karhunnahkaviitassani. Välillä koputtelisin jonkun yhtä ylhäisen herran oveen ja karjuisin porttikongissa "Terve Kalle! Otetaanko tänään kunnolla keittoa?! Eiku joo, sullahan on se joku vitun paasto ja huomenna työpäivä. No, ei voi mitään, otan itse, moro!" Koska aateliset toverini olisivat niin perkeleen kiireisiä nuollessaan paavin persläpeä, lähtisin ratsastelemaan ympäriinsä tolkuttomassa humalassa ja ammuskelemaan jousella kaiken maailman jäniksiä ja peuroja ihan vaan huvikseni. Totta kai ne syötäisiin, mutta eipä ole minun ongelmani. Välillä tapeltaisiin naapuriruhtinaan kannattajien kanssa, tai ainakin keskenään, jottei tylsyys iske ja kunto pääse rapistumaan. Viimeinen vilaus minusta näkyisi kun räkänä roikkuva herttua Thurisas pomppisi villisti laukkaavan hevosen selässä kohti syrjäisää linnaansa vähintään yhtä juopuneiden seuralaistensa kanssa. Saisin varmasti vielä toosaakin, mutta olisin jo liian kännissä, joten örähdän väsyneenä ja nukahdan pylvässänkyyni amazoninaisten kiehnätessä harmissaan lihaksikkaan ja ihan helvetin seksikkään vartaloni ympärillä.

 Unessa näkisin kuvan tulevaisuudesta, jossa joku äärimmäisen turha jätkä nimeltä Bam Margera kopioi elämääni ja tienaa sillä vielä rutosti rahaa.

Lienette huomanneet, etten ole järin ahkerasti kirjoitellut tänne bittimaailmaan. Lukisitte lehtiä saatanan nörtit, sinne minäkin olen siirtynyt. Kolumnini ovat luettavissa Roihu-ilmaisjakelulehdessä ja osoitteessa www.roihulehti.com. Vittuilu jatkuu.

Vaan nyt vitutti siinä määrin ettei jaksa odottaa seuraavaa lehteä, vaan puran esiaikaisen raivoni tänne. Syynä ovat tällä(kin?) kertaa vanhukset ja heidän toimintansa tai toimimattomuutensa tässä todellisuudessa.

Kuinka monelle on käynyt niin, että mutkaisella maantiellä etenkin ollessa kiire, eteen työntyy joku keskimäärin 130-vuotias fossiili linnunpöntön näköisellä autollaan? Nyökyttelet, tiedän sen, minä tiedän kaiken. Tuo liitukauden uudisraivaaja ei älyä väistää tien sivuun, ajaa nopeusrajoitusten mukaan tai edes näyttää sinulle ohitusmerkkiä kun olisi siihen mahdollisuus. Ei, siinä sitä vaan ajellaan Reinot jalassa ja joku lehmänpaskan näköinen hattu päässä Hilman kanssa apteekkiin, kun loppui Tiikeribalsami ja Hilmalla kolottaa. Ja Hilma motkottaa vieressä kun kolottaa ja Viljami ajaa niin kovaa, miltei kuuttakymppiä. Nämä yksilöt ovat rajanneet ajoneuvonsa yhteen merkkiin ja pariin ominaisuuteen:

1. Nissan Micra. Se nyt vain on niin saatanan ruma ja paska auto ettei sillä muut viitsi edes ajaa, joten se on helppo myydä vanhuksille kauppakassiksi. Jos sillä vitun mopolla ei pääse kuin 20km/h alle nopeusrajoituksen, rekisteröikää se sellaiseksi! Värien kirjoa piisaa mutta punainen tuntuu olevan pop. Mikä ihmeen järki siinä eväslaatikossa on? Sosiopaattisuunnittelijan viimeinen myyräntyö maailmalle, otaksun.

2. Mikä tahansa muu Nissan vihreänä. Ihan totta. Aivan sama, onko se Almera, Primera vai mikä, vihreä se on. Vihreä on kuulemma rauhoittava väri mutta ei se jumalauta ainakaan minulle toimi. Kuskia se taas tuntuu rauhoittavan liiaksikin. Jos näet yhdenkään vihreän Nissanin parkkipaikalla, tuhoa se. Teet kaikille palveluksen.

Eräs toinen havaintoni koskee autojen varustelua. Koska olen todennäköisesti viettänyt jo kokonaisia vuorokausia vihreiden Nissan-ajoneuvojen perässä ajellen, on minulla ollut myös aikaa miettiä. Aivotyöni tuloksena olen todennut, että kyseisistä vehkeistä puuttuvat ainakin 4. ja 5.-vaihteet sekä taustapeili. Tästä syystä kuljettaja ei näe takana ajavaa 30:n auton letkaa, eikä kykene ajamaan nopeusrajoitusten mukaisesti. Kokeilisivat edes, jumalauta.

Nyt ei enää edes vituta, itkettää vain. Jos haluatte nähdä ikinä jatkoa blogilleni, hävittäkää ne Nissanit reitiltäni. Ne tekevät surulliseksi.

Koska olen kaikkitietävä ja kaukaa viisas, raotan teille mystistä tietämyksen verhoani niin, että täydellisen paikkansapitävät ja absoluuttisena, miltei biblisenä totuutena pidettävät mielipiteeni ulottuvat myös suomalaisiin radiokanaviin.

Radiomastot tulisi tuhota. Niiden avulla leviää auto- ja kotivastaanottimiin mitä sietämättömintä renkutusta, tekopirteyttä ja ärsyttäviä mainoksia. Uutisia sieltä onneksi joskus tulee, parilta kanavalta jopa sellaisia, joiden aiheet ovat oikeasti merkittäviä, toisin kuin Ilkka Kanervan tekstiviestit. Mutta jos lähestymme uhkaavan varjon lailla Radio Novaa ja NRJ:tä, on luvassa pahaa jälkeä. Kyseisten kanavien toimittajat ovat harmaata massaa, sieluttomia ja kasvottomia ääniä eetterissä jotka voivat vaihtua viikoittain ilman että kukaan huomaa mitään. Kaikki nimittäin soittavat täysin samoja kappaleita (mm. Lauri Tähkää, joka todennäköisesti tulee joskus saamaan oman blogimerkintänsäkin), omaavat samanlaisen, ärsyttävän nasaalin puheäänen, naurahtelevat väliin omille jutuilleen ja ovat niin saatanan iloisia kaikessa pirteydessään. Sitten vaihteeksi taas jokin hyvä biisi joka soi muutenkin jatkuvasti, niin saadaan kuuntelijoita omalle ohjelmalle.

Eivätkö toimittajat kuuntele toistensa ohjelmia? Ei kyllä voi moittia. Vuoron vaihtuessa sama soittolista lähtee pyörimään eri järjestyksessä, jokaisesta povataan kaikkien aikojen hittiä, sillä onhan tuo infernaalinen renkutus soinut jo viikon ajan. Kuka vittu ne kappaleet päättää, häh? Joku suomalainen, väkisin julkimoksi tehty tv-tuttu on levyttänyt keskinkertaisen veisun jonka joku muu on säveltänyt, ja saa helvetisti radiosoittoa kappaleelleen juuri siksi että sattuu olemaan jonkun TV-ohjelmassa väsätyn tyttöbändin viimeinen mohikaani. Sama biisi pyörii myös muilla radiokanavilla ja MTV:llä, iltaisin kapakoissa. Kukaan ei tuolta tilulilulta välty, eikä kukaan ole koskaan sanonut kappaleen olevan hyvä, siitä on vain luotu sellainen illuusio jatkuvalla radiosoitolla! Sama toistuu lähes jokaisella radiokanavalla, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, kuten YleX:n vaihtoehtoiset, keskiyöllä lähetettävät ohjelmat tai Jone Nikula Radio Rockilla. Silläkin miehellä vituttaa usein.

Ja minkä takia täytyy huutaa siellä radiossa? Uskon useimmissa vastaanottimissa olevan äänenvoimakkuuden säätönamikka, jonka avulla jokainen voi määrittää sen itselle sopivan voimakkuuden. Vaan silti se NRJ:n Mari-Jukka Dietrich Puhelinkoppi huutaa sillä nasaalillaan kuinka mahtavaa on, kun Lauri Tähkä palkittiin taas tuosta uutterasta työstään, suuri saavutus noin nuorelta orkesterilta (todellisuudessa ryhmä on soittanut jo 20 vuotta, olen lehteni lukenut, toisin kuin NRJ:n toimittajat)! Jos studiossa on joku haastateltava, esimerkiksi raskaan metallimusiikin lippulaiva Lovex, tuo kolmikymppinen teinityttö kastelee housunsa ja huutaa särkyneellä äänellään loputonta kiihkoaan haastateltavien puheen päälle. Ei sillä että herrojen puheessa mitään kummoisempaa sisältöä olisikaan. Kaikenkaikkiaan Mari-Jukan ohjelmasta jää hermostunut olo ja lievä ahdistus.

NRJ, jos ette saa ohjelmistanne mielenkiintoisia ilman spiidillä täyteenpumpattuja juontajia, jättäkää ne tekemättä. Sama pätee myös muihin kanaviin, tosin huomattavasti lievempänä. Ampukaa sisällöntuottaja, ladatkaa torrenttina 100 gigatavua satunnaista musiikkia ohjelmapäällikön tietokoneelle ja laittakaa mylly pyörimään. Välillä voisi tulla uutisia. Näin antaisitte valtavirrassa kelluville kuolleille kaloille uuden mahdollisuuden tutustua muuhunkin musiikkiin. Saattaisipa joku saada jopa sisältöä elämälleen. Teloittakaa juontajat ja ottakaa tilalle Arvi Lind. Lopuksi voisitte mennä oikeisiin töihin. Pienin teoin parantaisitte huomattavasti arkeani. Kiitos. En minäkään syöksy väkisin teidän näyttöpäätteisiinne blogini kera.

Ai että sai taas hykerrellä uuden blogiaiheen vuoksi eräänä maanantai-iltana paikallisessa räkälässä. Thurisas oli ylpeänä todistamassa paremmuuttaan muuhun kansaan nähden, josta suvaitsee pilvensä reunalta kirjoittaa teille kurjille kuolevaisille. Kirjoitan aiheesta vasta viikko tapahtuneen jälkeen, koska käyn päivätyössä, ja samaa suosittelen myös teille, helvetin hipit.

Ilta alkoi rennosti hiljaisessa pubissa pitkiä nauttien, rock-musiikkia kuunnellen ja jääkiekkoa katsoen. Oli niin miehekäs olo että puistatti. Kollegani ilmeisesti kärsivät jo tässä vaiheessa vakavanlaisen alkoholimyrkytyksen, sillä kaikki halusivat yksimielisesti liikehtiä perinteikkään räkälän suuntaan. Käytin kaikki herätysliikkeen saarnamiehen lahjani tovereideni käännyttämiseksi, mutta heidän rietas uskonsa oli liian vahva. Koska näköiseni retale kohtaisi yksinollessaan silmitöntä väkivaltaa, matelin noiden kolmen humalaisen muskettisoturin perässä kohti kiirastultani.

Stereotypia kyseisenkaltaisista juottoloista on seuraavanlainen; juopunut portsari kysyy paperit vähintään kerran, vittuilee ja käskee baaritiskille. Matkalla tiskille vastaan hoippuu hedelmäkakkukansaa edustava yksilö tinttitukassaan ja valkoisessa ihonmyötäisessä paidassaan lausahtaen jonkin hauskaksi tarkoitetun anekdootin. Ninjailen hyypiön ohi tiskille, tilaan vahvaa alkoholia ja istahdan pimeään nurkkapöytään välttääkseni ihmiskontaktit. Ainoa joka minut huomioi, on keski-ikäinen viiksimies farkkutakki ja perseestä löysät farkut yllänsä (saattaapa niissä olla hiven ulostettakin, joka kylläkin parantaa housujen istuvuutta), joka haastaa minua tappeluun. Puhun Tohtori Sykerölle jotain niin sekavaa, että yksilö hämmentyy ja palaa takaisin omiensa joukkoon. Vedän kännit, koska en pysty kuuntelemaan karaokea selvinpäin ja lopuksi poistun paikalta ilmeisen humalassa.

Seuraavaa kuitenkin tapahtui; räkälään oli n. 10 metrin jono ja Ylisen herra lohdutti meitä räntäsateella. Päästyämme sisään korviini kantautui hedelmäkakkukansan kutsuhuuto, Dingon Autiotalo kännissä huudettuna koko lauman voimin. Kyseessä oli siis karaoke. Hiivin vähin äänin tiskille ja tilasin Jaloviinalla höystetyn juoman. Tuo ihana nektari on minut jo monelta pelastanut, ja sitä toivoin nytkin. Juomaani odotellessa karaokeisäntä kuulutti illan viimeisen kappaleen esittäjäksi henkilön nimeltä Erppis. "Varmasti niin helvetin hyvä kappale kun nimikin heruu hunajaa", ajattelin. Oikeassa olin. Keski-ikäinen, umpihumalassa oleva mies lauloi Paula Koivuniemen Aikuinen Nainen-kappaleen. Kertosäkeessä koko baari yltyi mylvimään tuota ihanaa sävelmää. Baarimikko ojensi minulle juomani antaen samalla ymmärtävän nyökkäyksen. Toisella kädellä peitin korvani, kaataen toisella juomaa kurkkuuni. Istuuduimme pöytään, jossa ärsytin kollegoitani olemassaolollani ja tukahdutetulla berserkkiraivollani. Tanssilattia täyttyi ikääntyneellä ihralla, mitä osa piti jopa jollain tapaa kiihottavana. Kehoni ei osannut päättää, ottaako lisää nestettä sisäänsä, vai antaako näyn kirvoittaa jo nautitut liemet pöydälle. Oikea valinta, eli lisää viinaa. Nopeasti. Psyykeni kuitenkin selvisi illasta jollain tapaa. Runsaasti ajattelemisen aihetta antoihe tuo reissu.

Mikä helvetti ihmisiin menee, jos he kuvittelevat olevansa niin äärettömän hyviä laulajia - etenkin kännissä - että kuvittelevat muiden haluavan heidän jakavan tuon kyseenalaisen lahjansa kuulijoidensa kanssa? Ja minkä vitun takia sen on oltava aina Dingoa tai Aikuinen nainen? Ne perkeleet pitäisi laittaa pannaan! Dingo on jo itsessään niin vitun rasittavaa määkimistä ettei sitä ilman sienikuuria voi kuunnella. Humalaisen päättelykyky pettää pahasti, jos tämä vitun urpo luulee kappaleen muuttuvan hänen esittämänään hyväksi, tahi hauskaksi. Ja sitten se Aikuinen nainen. Ei tainnut Paula tietää tuovansa esiin 2000-luvun suurimman kuolemansynnin levyttäessään tuon veisun. Mielestäni yhtään tuota sävellystä sisältävää levyä ei saisi enää myydä, se tulisi poistaa karaokelistalta ja sen esittämisestä muualla kuin kotona ja Inkoon kesäjuhlilla tulisi sakottaa ankarasti hakkaamalla ainakin pari jäsentä irti.

Ja sitten se tanssilattia. Ei puhuta siitä. Kuvottaa.

Lopuksi yhteinen neuvo kaikille ihmisille maan päällä: jos haluan kontaktia kanssanne, teen sen itse, kiitos vain. Ja lupaan tehdä sen alle kolmen promillen humalassa. Älkää lähestykö minua. Vaikka kuinka luulisitte olevanne hauskoja, nuoria ja seksikkäitä, älkää lähestykö minua humalassa. Ainoa joka siitä hyötyy on Alibi. Katsokaa tarkasti kuvaani tällä sivulla, luonnossa en juuri poikkea otoksesta. Suhtautukaa kuvan hahmoon hiljaisella kunnioituksella, älkääkä lähestykö minua. Kenties voitte vielä saada jälkikasvua, mitä en välttämättä toivo.

Heissan kaikki hinttapulit, itujen imeskelijät ja muut muka jostain jotain tietävät muotinäytöksiä seuraavat olmit! Thurisas-setä on tällä kertaa myös uppoutunut muodin maailmaan ja oljenkorsi on oleva pitkä, niin syvälle paskaan tänään sukelletaan!

Sedällä nimittäin kramppasi käämi kun telkkarista tuli tuntikaupalla vaivalloisesti keikkuvia rumia naisia verhot päällään. Kyse ei ollut krapulasta, ei ainakaan fyysisestä, vaan jostain paskantärkeästä muotinäytöksestä jossain vitun Ranskan Perä-Juuttaassa. Siellä istuivat ylipaklatut tädit jakuissaan, nuo plastiikkakirurgin leipäpuu, sekä viisikymppiset Jean-Pierret oman Jesus-Claudensa kanssa ja katselivat haltioituneena kun vanupuikkoa muistuttava hahmo keikkuu tasanteelle jokin helvetin ruma ja ylihinnoiteltu riepu yllään. Sitten huokaistaan kuorossa "oooh", räpsitään salamavaloja ja taputetaan kevyesti sormenpäillä, sillä tavalla hienostuneesti. Seuraavana päivänä lehdet ovatkin ääriään myöten täynnä Diorin yltäkylläistä homoutta ja haute couturen ylistystä. Ovat nuo homoseksuaalit sitten luovia ja taiteellisia, oikeita vaateteollisuuden Herkuleita! Kahdeksankätinen kiinalaislapsi olisi paljon suurempi siunaus nykyiselle vaateteollisuudelle kuin joku ranskalaishinttari mustassa poolossaan. Siinä on sentään kyse tuotannosta eikä rievuista. Ja kumpi teidän mielestänne on saavuttanut enemmän; kiinalaistyttö, joka ompelee 80 H&M:n T-paitaa päivässä, vai ranskalainen tyhjäntoimittaja joka saa vuodessa aikaan kymmenkunta räpellystä jotka tällainen perusjuntti saisi jopa kursittua kokoonkin vartissa? Enemmän on kysyntää Xiao-Lei:n T-paidoilla. Hyvä Xiao-Lei, taas näytit niille fransmanneille!

Nyt jokainen muodista kiinnostunut äidin pikku mussukka siinä ruudun ääressä, mene itseesi. Vastaa rehellisesti, onko siinä jumalauta mitään järkeä että esitellään helvetin kalliita, rumia, epäkäytännöllisiä ja kaikinpuolin typeriä rättejä helvetin rumien vosujen päällä helvetin kalliissa tilaisuudessa helvetin tyhmille, turhille ja itsestään liikoja luuleville ihmisille? Niinpä, nuo marakatit jotka kännipäissään tuhertavat jonkun raasun ruutupaperille ja siitä toinen marakatti yrittää tehdä rätin joka pysyy mallin päällä edes sen minuutin kun vaate on esillä, kuittaavat hourailullaan miljoonia! Eipä ole ihme että joku niistä "suunnittelijoista" sai luodista. Lisää tällaista, kiitos.

Ja koska nykyisin elämme aikoja, joina ei homoja eikä oikein muitakaan (paitsi tavallista metsien heteromiestä), saa syrjiä, jokaisesta ompelevasta homosta tehdään muotiguru. On se vaan niin ihanaa kun nuo yhdessä juovat punaviiniä ja hupsuttelevat piirtelemällä vaatteita, jonka jälkeen lemmen pikajuna syöksyykin intohimon tunneliin. Ei millään pahalla mutta hyi saatana. Niin junasta kuin muotirytkyistäkin. Olen täysin varma, että yksikään muotitoimittaja ei tiedä hevonpaskan vertaa siitä, mikä on hienoa ja mikä ei, pääasia että suunnittelija kuuluu vähemmistöön. Jos kyseessä olisi musta homokommunistijuutalainen, kuolisi 80% muotitoimittajista aivohalvaukseen, niin vahva olisi se mielihyväntunne. Jos minä itse raapisin kännipäissäni samanlaisen hökötyksen paalausnarusta, verhoista, hengareista ja koiranpaskasta, se tuskin kiinnostaisi ketään Kiasmaa ja Rosa Meriläistä lukuunottamatta. Mutta jos olisin homo mustassa poolopaidassa, olisin jo matkalla... mihin ne muotipellet nyt ikinä ovatkaan matkalla. Sinne kuitenkin.

Tämän jälkeen olen matkalla mielentilatutkimukseen viinakaapin ja putkan kautta. In vino veritas vai mikä vitun haute couture sekin nyt taas oli.

Maapallo globalisoituu ja kansat yhdistyvät, sanotaan. Ja eivätkä saatana yhdisty, eivät ainakaan minun kanssani.

Intistä päästyäni palasin asiakaspalvelutehtäviin eräässä vähittäismyyntiketjussa. Tähän aikaan vuodesta asiakkaanamme on runsaasti venäläisiä, mikä suorastaan usutti minut blogini pariin. Jo parin työpäivän jälkeen mieleeni tuli seuraavanlainen paradoksi; nuo miljonäärit itänaapuristamme tulevat halki Suomen kalliilla city-maastureillaan 400 neliön vuokramökkeihin, joiden hinnat ovat tähtitieteelliset näin sesonkina, ostavat järjettömiä määriä tavaraa heräteostoksina, maksavat 500 euron seteleillä, eivätkä puhu sanaakaan muita kieliä. Vertailukohteeksi voidaan ottaa suomalainen, hyvätuloinen ja kutakuinkin samanikäinen mies. Hän puhuu lähes poikkeuksetta englantia, ruotsikin sujuu ja moni puhuu vielä saksaakin, etenkin kaupan alalla. Ei liene veli venäläinen ihan ulkomaankaupalla omaisuuttaan hankkinut. Igor, murskaappas sedän polvilumpiot torstaina jos ei ala rahoja kuulua. Ja kassa kilisee.

Vaan ei huolta, ainahan meillä on elekieli apunamme! Kun vielä tuo vastapuolikin tajuaisi sen. Kyllä siinä ei ole enää väkivalta kaukana kun arviolta 60-vuotias maatuska sohii tuotteella naamaa kohti ja silminnähtävän kiihtyneessä mielentilassa solkkaa venäjää niin että kuola lentää. Suurin osa sanoista lienee jonkinlaisia solvauksia minua moukkaa kohtaan, olenhan idiootti kun en osaa Kamtshatkan murretta. Njet ruski, vai haenko pampun? Tajuttuaan vihdoin sen, että ei oikein uppoa, alkaa tuo mahorkalta haiseva täti puhua kovemmalla äänellä selkeästi artikuloiden, tehostaen samalla puhettaan epämääräisellä huitomisella. Myyn tädille paskaa ja selvitän tilanteen. Kahvihuoneessa pitäisi olla piilopullo tällaisia tapauksia varten.

Mikä helvetin järki on lähteä matkustelemaan osaamatta yhtään kieliä? Vai olettaako tuo idän ihmemaa että kaikki Euroopassa puhuvat venäjää? Sama koskee kiinalaisia ja muutamia japanilaisia. Alkaahan se vituttaa kun takana on 12 vuotta koulua ja kolme vierasta kieltä, joista ei ole lainkaan apua. Sitten vielä moititaan että ovatpas huonoja myyjiä kun eivät viitsi opiskella kieliä. Olen pahoillani, mutta en puhu kieltä, jossa sen kuuluisi olla asiakkaan perseessä! Ja sitten kun kielitaitoinen suomalainen lähtee lomalle vaikkapa Italiaan, ei ole suomesta, ruotsista, englannista tai saksasta mitään hyötyä kun yrität ostaa kaupasta makkaraa. Poistut alistuneena kaupasta kaali kainalossasi miettien, että pitikö piru vie vielä osallistua kansalaisopiston kielikurssille että saisi kerrankin sitä makkaraa? Onko Suomi jumalauta soikoon ainoa maa maailmassa jossa osataan myös muita kieliä kuin sitä omaa mongerrusta? Kai siitä nyt saatana jokin mitali pitäisi jokaiselle peruskoulun käyneelle antaa!

Muistutan vielä, että allekirjoittanut on myynyt sielunsa ottaessaan yliopistopaikan pääaineenaan germaaninen filologia, eli saksan kieli.

Tämänkertainen kirjoitukseni koskee naisen logiikkaa ja otsikkokin teille selkenee jutun edetessä. Jokainen naisen tai naista muistuttavan eliön kanssa elävä mies; et ole yksin.

Huokaus. Todellakin raskas ja vakava aihe kirjoittaa. Tältä mahtoi tuntua Titanicin uppoamisesta uutisoinneesta toimittajasta. Yhtä karmivan todellinen ja hyytävä kokemus on naisen logiikan salamasota miehen elämään. Ai miten niin? No siten niin saatana. Annanpa esimerkin kihlattuni kanssa käydystä keskustelusta; "Haluatko fruitien?" "En halua." Niin, mutta haluatko?" "No en halua." "Mikset halua?" "Juon autossa Red Bullin." "No en minäkään sitten." "Mikset?" "En jaksa maksaa yhtä kortilla." "No on minulla kolikoita..." "En minä haluakaan."

Autossa sainkin kuulla odotettavissa olevan kommentin "olisi pitänyt ottaa se fruitie, janottaa". Siis jumalauta, ihminen on käynyt avaruudessa, parantaa syöpiä, kehittää tekoelimiä, luo tekoälyn ja muuten vain kukoistaa 2000-luvulla, mutta niinkin arkipäiväistä asiaa kuin naisen logiikkaa ei kukaan ole osannut selittää. Voi vain kuvitella, mikä epätodellinen satunnaisuus naisen ajatusten kytkeytymisellä oikein on, kun korttipelien, loton ja rulettienkin todennäköisyydet osataan laskea, mutta naisen logiikka pysyy mustana läiskänä kartalla. Omasta mielestäni nainen olisikin täydellinen olento ilman "logiikkaansa" ja kuukautisia. Molemmat sangen vastenmielisiä. Vaan kun tissit ja johdonmukaisuus eivät tule samassa paketissa. Nainen voi olla myös mustasukkainen, mikä sinänsä on ihan normaalia, vaan kun kohteet ovat käsittämättömiä. Miehen äiti, auto, kitara tai lemmikki voivat olla naisen suurin uhkaaja. Miten helvetin lailla voi olla mustasukkainen kitarasta? "Nyt se varmaan parhaillaan näppäilee sitä ja hellästi hivelee sen kaulaa kämmenien hiotessa. Siellä ne nauttii yhdessäolostaan, tietysti kun minä en ole siellä..." Ei saatana. Ei instrumentin kanssa voi harrastaa intiimiä kanssakäymistä, paitsi ehkä poikkihuilun ja trumpetin. Hanurinkin rassaaminen kuulostaa hintiltä kaikin tavoin ajateltuna. Siis helvetti naiset, jos teillä ei ole parempaa ajateltavaa, kutokaa vaikka sukkia!

Naisen logiikka on siis vitsaus, joka jokaisen miehen on kärsittävä. Jos et tunne kärsiväsi, tarkista naisesi menneisyys, luultavimmin hän on ollut joskus mies. Se tulee odottamattomana hetkenä, odottamattomasta asiasta ja jättää jälkeensä hävityksen miehen mielenrauhassa. Naisen logiikka. Kuin eläisi pommivyöllä varustetun Islam-kiihkoilijan kanssa. Allah akbar.

Alkoholi, ole ystäväni tänä heikkona hetkenä.

Joulu meni ja jätti jälkeensä alennusmyynnit, luonnonilmiön, joka biblisellä apokalyptisyydellään saa jopa Pimeyden Ruhtinaan laskemaan allensa. Hänkin on nimittäin mies.

Nainen on sangen merkillinen luontokappale. Toisena hetkenä hän hehkuu lämpöä ja äidillistä rakkautta, oikein käsiteltynä hänestä kuoriutuu himon ja lihan alttari ja 12 kertaa vuodessa tuo hirviö tyrannisoi miehensä elämää odottamattomilla purkauksillaan. Todellisen saalistajan luontonsa nainen kuitenkin näyttää vain alennusmyynneissä, joissa vahvin voittaa ja heikompi väistyy. Alennettujen rytkyjen viidakossa nainen on kuin leopardi, joka jatkuvasti tarkkailee ympäristöään etsien sopivaa saalista. Mikä tahansa pikkutarjous ei riitä, vaan on löydettävä jymytarjous josta voi puhua vielä helmikuussa. Nähtyään tällaisen tuotteen nainen ei suinkaan rynnistä suoraan uhrinsa kimppuun, vaan iskee sivustasta, välttäen näin lajitovereidensa huomion itsestään ja saaliista. Jos nainen yhyttää kohteensa, sitä tutkitaan monesta suunnasta ja muka sovitellaan, vaikka ostopäätös tehtiin jo hintalapun perusteella. Tähän maaniseen rituaaliin ei miehen kannata sekaantua, vaan seurata uskollisesti naarastaan turvalliselta etäisyydeltä. Jos kohde puolestaan on esimerkiksi pöytä kukkuroillaan muotifarkkuja, leopardi muuttuu hyeenaksi, jonka on tyydyttävä jakamaan haaska (siis tuo tarjouspöytä) muiden kanssa. Välillä nahistellaan herkullisista paloista mutta muuten sopu tuntuu säilyvän.

Luulisi psykologeja kiinnostavan tuollainen häiriintynyt käytös. Yhtenä alepäivänä voitaisiin täyttää koko helvetin kakola aivan kelvollisilla diagnooseilla. Vaikka alennuksessa olisi vasemman jalan rähjäisiä villasukkia, se perkele onnistuu niistäkin löytämään jotain käytännöllistä ja ostaa kantopussillisen koska mukana sai vielä kännykkäkorun. Naiseni totesikin, ettei alennusmyynneissä käydä siksi, että tarvittaisiin jotain, vaan siksi, että on halpaa. Jos taas itse ostat toisen haulikon halvalla, ei nainen sitä ymmärrä. Ei siinä auta todistella että puoliautomaatti on erilainen kuin päällekkäispiippuinen ja että kyseessä on kallis keräilyase jonka huijasit joltain urpolta ja tulevaisuudessa nettoat aseella tuhansia. Ei riitä ymmärrys, ei. Mutta jos kaappi tulvii samanlaisia farkkuja jo lattiallekin, lisää on saatava. Maanista on naisen elo.

Alennusmyyntiaikaan kaupungissa liikkuminen on mahdotonta. Kadut ja kaupat täyttyvät sokeina ryntäilevistä sopuleista jotka pyörivät ympäriinsä vailla päämäärää ja tekevät täysin järjettömiä ratkaisuja. Eräskin vitun suurperhe oli päättänyt jähmettyä riiviöidensä ja hyökkäysvaunujensa kanssa ostoskeskuksen oven eteen. Jos saat itsesi ahdettua tuon lihamuurin lävitse, edessäsi hiihtää mummoketju joka on ilmeisesti testaamassa uusia rollaattoreitaan. Ensi vuonna hankin saatana sähkötainnuttimen. Avautuuhan se kulkuväylä kun pakarassa tuntuu ikävä pisto ja rakko pettää. Samalla voisin nopeuttaa vaimoni ostosten tekoa hätyyttelemällä muita harpyijoita kuin paraskin Herkules. Vielä karhuryhmänkin edessä heilun elektronisen säiläni kanssa suu vaahdossa. Tsäk tsäk vain!

Vetoan jälleen psykologeihin ja muihin mielenhäiriöihin perehtyneisiin ammattilaisiin; ottaakaa selvää, missä vaiheessa naisen päässä tapahtuu fataali oikosulku, jossa orastava nobelvoittaja muuttuu alennuksia saalistavaksi petoeläimeksi. Ja millä helvetin konstilla he onnistuvat vetämään miehensäkin tuohon kiirastuleen? Ja ennen kaikkea, mikä ihme, mikä kuoleman- ja jumalanpelkoa pahempi pelko saa miehen alistumaan naisen tahtoon lähteä ryntäilemään pitkin ostoskeskuksia? Taas allekirjoitan omalla verelläni täysikuulla pyhän julistuksen, etten enää ikinä koskaan milloinkaan lähde alennusmyynteihin. Kunnes käsillä ovat seuraavan joulun jälkeiset bakkanaalit ja manipulaation mestari käyttää minua taas raa'asti hyväkseen.